Marianpäivä
Nothing found.
Marianpäivä
Saamelaisten perinteinen juhlapäivä. Marianpäivän ajankohta kalenterissa vaihtelee ja päivää voi juhlia itse kunkin maan Marianpäivän mukaan. Suomessa päivää vietetään aikaisintaan maaliskuun 22. päivänä já viimeistään 28.3. Marian ilmestymispäivä on kristillinen juhlapäivä jota saamelaiset juhlivat sen vuoksi, että silloin arkkienkeli Gabriel ilmestyi neitsyt Marialle ilmoittamaan Jeesuksen syntymästä.
Entisaikaan saamelaiset kerääntyivät Marianpäivänä markkinoille kastamaan lapsia, mennäkseen naimisiin ja haudatakseen vainajiaan. Markkinoille saapuivat myös kauppiaat. Enontekiön Hetassa ovat ihmiset kokoontuneet viettämään Marianpäivää jo 1500-luvulla ja perinne elää edelleen.
© Sámediggi – Sämitigge – Sää´mte´ǧǧ
Suomen Saamelaiskäräjien perustamispäivä 2.3.
Nothing found.
Suomen Saamelaiskäräjien perustamispäivä 2.3.
Suomen Saamelaiskäräjät (Sämitigge/Sámediggi/Sää´mte´ğğ) perustettiin omalla laillaan vuonna 1995. Sen virallisia avajaisia vietettiin 2.3.1996. Ennen Saamelaiskäräjiä vuosina 1973 – 1995 toimi Saamelaisparlamentti, joka oli perustettu siitä annetulla valtioneuvoston asetuksella.
Saamelaiskäräjien tärkein tehtävä on toteuttaa perustuslaissa sille säädetyt tehtävät eli toteuttaa saamelainen kulttuuri-itsehallinto sekä turvata saamelaisten alkuperäiskansakulttuurin säilyminen ja kehittyminen. Saamelainen kulttuuri-itsehallinto koskee saamelaisten kotiseutualuetta, josta on säädetty saamelaiskäräjälain neljännessä pykälässä. Alueeseen kuuluvat Enontekiön, Inarin ja Utsjoen kuntien alueet sekä Lapin paliskunnan alue Sodankylän kunnassa eli käytännössä Vuotso.
Saamelaiskäräjien tehtävänä on saamelaiskäräjälain mukaan edustaa saamelaisia heitä koskevissa asioissa. Saamelaiskäräjät voi antaa esityksiä, aloitteita ja lausuntoja viranomaisille. Saamelaiskäräjälain mukaan viranomaisten tulee neuvotella saamelaiskäräjien kanssa kaikista laajalti vaikuttavista ja merkittävistä toimenpiteistä, jotka voivat heti ja erityisellä tavalla vaikuttaa saamelaisten asemaan alkuperäiskansana. Neuvotteluvelvollisuus koskee mm. saamelaisia koskevan lainsäädännön edistämiseen, saamen kieleen ja opetukseen koskeviin asioihin sekä maankäyttöön ja kaivoslain mukaisten lupien myöntämiseen saamelaisten kotiseutualueella.
Saamelaiskäräjien 21 jäsentä ja neljä varajäsentä valitaan saamelaisten keskuudesta joka neljäs vuosi pidettävillä vaaleilla. Jokaisesta saamelaisten kotiseutualueen kunnasta on valittava vähintään kolme edustajaa saamelaiskäräjiin.
Kotisivut: http://www.samediggi.fi/
© Sámediggi – Sämitigge – Sää´mte´ǧǧ
Viikonpäivät ja kuukaudet
Nothing found.
Viikonpäivät ja kuukaudet
Kuukaudet suomeksi:
uđđâivemáánu
uudenvuodenkuu
kuovâmáánu
lumikuu (sanan taustalla on todennäköisesti skandinaavinen sana göje eli lumi )
njuhčâmáánu
joutsenkuu
cuáŋuimáánu
hankikuu
vyesimáánu
vasakuu
kesimáánu
kesäkuu (kesä = kesanto = pelto)
syeinimáánu
heinäkuu (heinänteko)
porgemáánu
purkakuu eli karvanluontikuu
čohčâmáánu
syyskuu (syksy saapuu)
roovvâdmáánu
rykimäkuu
skammâmáánu
kaamoskuu
juovlâmáánu
joulukuu (sanan taustalla lienee skandinaavinen sana hjul, joka tarkoittaa niin ratasta kuin auringonkehää)
© Sámediggi – Sämitigge – Sää´mte´ǧǧ
Saamen kielet
Lumi- ja jääsanasto
Kieli
Musiikkisanasto
Kieli
Saamen kielet
ČálliidLágádus Norjassa on koonnut saamen kielistä aluekartan. Tämän linkin kautta voi kuunnella eri saamen kieliä: http://www.calliidlagadus.org/web/?suopmanat
Saamen kielten aluekielet:
Eteläsaame
Uumajansaame
Piitimensaame
Luulajansaame
Pohjoissaame
Inarinsaame
Koltansaame
Akkalansaame
Kildininsaame
Turjansaame
© Sámediggi – Sämitigge – Sää´mte´ǧǧ
Saamelaiset Venäjällä
Nothing found.
Saamelaiset Venäjällä
Venäjän eli Kuolan saamelaiset puhuvat koltansaamen lisäksi kildinin- ja turjansaamea. Koltansaamen ja kildininsaamen puhujia on muutamia satoja. Turjansaamella on vain muutama puhuja ja sillä ei ole kirjakieltä. Viimeinen akkalansaamen puhuja kuoli vuonna 2003. Suurin osa Venäjän saamelaisista asuu Kuolan niemimaalla ja heidän keskuspaikkansa on Lovozero eli Luujärvi
Muutamia sanoja koltan- ja kildininsaamen kielillä:
Koltansaame – Kildininsaame
jue´lǧǧ – jullk
jeä´nn – janna
õhtt – ehht
äkk – aaka
äjj – aajj
jalka, äiti, yksi, isoäiti, isoisä
© Sámediggi – Sämitigge – Sääʹmteʹǧǧ
Saamelaiset Norjassa
Nothing found.
Saamelaiset Norjassa
Norjassa puhutaan pohjoissaamen lisäksi luulajan- ja eteläsaamen kieliä. Piitimensaamen puhujia on vain muutamia. Eteläsaamea puhutaan Norjan lisäksi myös Ruotsissa ja sillä on yhteensä 500 puhujaa. Luulajansaamella on molemmissa maissa yhteensä 700 puhujaa.
Norjassa perustettiin saamelaiskäräjät vuonna 1987. Sen virallisia avajaisia vietettiin 9.10.1989. Sen keskushallinto toimii Karasjoella. Norjan saamelaiskäräjillä käytetään asiointikielenä pohjoissaamea, luulajansaamea ja eteläsaamea. Eräs tärkeä saamelaiskylä Karasjoen lisäksi on Kautokeino, jossa on joka kevät suuret pääsiäismarkkinat. Markkinoiden aikaan on mm. konsertteja, porokisat ja musiikkikilpailu. Kautokeinossa on esimerkiksi Beaivvas-saamelaisteatterin kotipaikka.
eteläsaame – luulajansaame – pohjoissaame
manne jïjtje – mån iesj – mun ieš
göökte – guokta – guokte
ietnie ~ tjidtjie – ieddne – eadni
snjeara – sjnjierrá – sáhpán ~ šnjierrá
åeredh – oadet – oađđit
minä itse, kaksi, äiti, hiiri, nukkua
© Sámediggi – Sämitigge – Sää´mte´ǧǧ
Saamelaiset Ruotsissa
Nothing found.
Saamelaiset Ruotsissa
Ruotsissa puhutaan pohjoissaamen lisäksi luulajan- ja eteläsaamen kieliä. Tämän lisäksi muutamat ihmiset puhuvat piitimensaamea. Eteläsaamea puhutaan Ruotsin lisäksi myös Norjassa ja kielellä on yhteensä 500 puhujaa. Luulajansaamella on molemmissa maissa yhteensä 700 puhujaa. Piitimensaamen puhujia on muutama kymmenen.
Ruotsissa toimii oma Saamelaiskäräjät, joka on perustettu vuonna 1992. Sen virallisia avajaisia vietettiin 26.8.1993. Sen keskushallinto toimii Kiirunassa. Ruotsin saamelaiskäräjillä käytetään asiointikielenä pohjoissaamea, luulajansaamea ja eteläsaamea. Kiirunassa toimii Saamelaiskäräjien lisäksi esimerkiksi saamelaisteatteri (Giron Sámi teáhter).
Eräs tärkeä saamelaiskylä kiirunan lisäksi on Jokkmokk, jossa toimii esimerkiksi saamelaismuseo ja saamelaiskoulu. Jokkmokissa pidetään myös kansallispäivien aikoihin suuret markkinat
Muutamia sanoja etelä-, luulajan- ja pohjoissaamenkielillä:
eteläsaame – luulajansaame – pohjoissaame
mijjieh – mij – mii
guelie – guolle – guolli
beere ~ bïerne – biernna – guovžâ ~ bierdna
njoektjeme – njuovtjav – njuovčča
gajhkedh – gåjkkit – goikat
me, kala, karhu, kieli, kuivua
© Sámediggi – Sämitigge – Sää´mte´ǧǧ
Koivu
Nothing found.
Koivu
Tiesitkö:
Koivu on Suomen yleisin lehtipuu
Keväisin oksissa on silmuja, joista lehdet kasvavat
Keväisin koivusta saa mahlaa, jota voi juoda
Mahlaisia koivunoksia on pureskeltu, jotta hampaat puhdistuisivat
Kesäisin lehtioksista voi sitoa vastoja saunomista varten
Koivusta voi tehdä mm. koreja, kuksia ja puukonkahvoja
© Sámediggi – Sämitigge – Sää´mte´ǧǧ
Mänty
Nothing found.
Mänty
Tiesitkö:
Entisinä aikoina männystä kuorittiin pettua, josta tehtiin jauhoja
Männyn kovaa pihkaa on pureskeltu ja käytetty hampaiden puhdistamiseen
Pehmeämpää pihkaa on käytetty märkivien haavojen puhdistamiseen
Männyn neulasista on keitetty teetä, joka on auttanut kirkastamaan ääntä
© Sámediggi – Sämitigge – Sääʹmteʹǧǧ
Luonnonkasvit
Nothing found.
Luonnonkasvit
Saamelaismuseo Siidan sivut aiheesta: http://www.samimuseum.fi/eatnansaddu/
© Sámediggi – Sämitigge – Sää´mte´ǧǧ