Olipa kerran hajamielinen mummo, joka asui yksinään pikku tuvassa ja jolla melko usein jäi melkein kaikki työt kesken. Ei mummo laiska ollut, ei ensinkään, mutta kun hänen mielestään maailmassa oli niin paljon kaikkia mielenkiintoisia asioita, että hän aina hyppäsi hommasta toiseen ja lopussa unohti, mitä oli alunperin touhuamassa. Joskus kyllä saattoi käydä niinkin, että hänelle tapahtui kummallisia asioita muuten vain. Eräänä aamuna mummo heräsi siihen, että auringonsäde lämmitti hänen nenänpäätänsä – voi kun olikin kaunis aamu. Mummo kiherteli itsekseen ja oli niin innoissaan, että sängystä hypätessään unohti silmälasinsa yöpöydälle. Hän ei tietysti huomannut sitä vaan ajatteli, ettei hän näe siksi, koska aurinko paistaa silmiin.

Kyllä mummo luonnollisesti omassa kodissaan osasi kulkea silmälaseitta ja niin hän oli pian keittiössä keittämässä aamupuuroa. Onnellisena hän liuddasi ja laittoi vesikattilan hellalle. Kun vesi oli kiehunut niin hän lisäsi kattilaan muka kaurahiutaleita, mutta kun ei nähnyt niin hyvin, niin sekoittikin veteen vahingossa korppujauhoja. Tietystikään mummo ei huomannut sitä vaan sammutti hellan, jätti puuron hautumaan ja lähti hampaita pesemään. No ei sekään mennyt aivan niin kuin pitäisi, koska hänellä ei ollut laseja päässä. Mummo nimittäin laittoi hammasharjalle kasvovoidetta ja ihmetteli, miten hammastahnassa on niin kummallinen maku eikä se tuntunut lähtevän pois suusta, vaikka miten huuhteli. Mutta eipä siinä mitään, mummo haaveili jo aivan muista asioista. Hän huomasi, että haluaa syödä aamupuuron kanssa punaviinimarjoja, koska hänellä oli pihassa punaviinimarjapensas. Niinpä mummo pukeutui, mutta haaveili marjoista niin kovasti että laittoi mekon väärinpäin ja kengät vääriin jalkoihin. Sitten hän ihmetteli, miksi hän ei osaa kävellä suoraan.

No kyllä hän kuitenkin pääsi pensaan luo, mutta kun ei vieläkään nähnyt paljon mitään niin se olikin vadelmapensas, jonka piikit pistivät häntä. Yksi tikku jäi mummon sormeen ja hän aikoi lähteä sisälle ottamaan sen pois, mutta kääntyessään huomasi, että joku seisoi pensaan vieressä. Mummo tietysti halusi tietää kuka seisoja on ja kysyi nimeä, mutta toinen ei vastannut vaikka mummo miten yritti häntä jututtaa. Se ei kyllä ollut ihmekään, sillä hahmo ei ollut ihminen ollenkaan vaan linnunpelätin, jonka mummo itse oli siihen laittanut, jotta linnut eivät söisi hänen marjojaan. Mummo kyllästyi hiljaiseen juttelukaveriinsa ja lähti sisälle, vaikka ei enää muistanut, miksi. Sisällä mummo huomasi, että tosiaan – hänen täytyi ottaa tikku pois sormesta ja meni makuuhuoneeseen etsimään pinsettejä. Siellähän ne olivat yöpöydällä niin kuin silmälasitkin, jotka hän viimein laittoi päähänsä. Lasista ulos vilkaistessaan mummo vasta tajusi, minkä pensaan luona hän oli äsken käynyt ja kenen kanssa hän oli yrittänyt jutella. Keittiöön mennessään mummo hymyili peilille ja huomasi voiteen hampaissa. Hän kävi pesemässä sen pois ja meni syömään aamupuuroa, mutta ei sitä tietysti saattanut syödä, kun se oli korppujauhoista tehty. Niinpä mummo päätti, että hän menee ulos nauttimaan auringonpaisteesta ja syö aamupalaksi vain vatukoita ja viinimarjoja.

kirj. Heli Aikio

© Sámediggi – Sämitigge – Sääʹmteʹǧǧ

Miljálle on syntynyt muutama kuukausi sitten pieni sisko. Tähän asti hänellä ei ole ollut oikeaa etunimeä, paitsi Miljá ja vanhemmat ovat kutsuneet häntä toukaksi, sillä hän on niin pieni. Tänään on kuitenkin erityinen päivä eli Milján kotona on ristiäiset, jonka yhteydessä toukka saa oikean etunimen. Äiti ja mummo ovat leiponeet ja siivonneet jo monta päivää. Tänään kaikki on valmiina ja Váábun kotiin tulee paljon vieraita kuten Emiljá-täti, Erkki-eno ja Suonjâr-täti. Sen lisäksi myös isoäidit ja -isät sekä vanhempien ystävät ovat tulleet viettämään ristiäisiä. Mutta joku vielä puuttuu – se on pappi, joka vähän myöhästyy siksi kun hän on juuri ollut kirkossa pitämässä jumalanpalvelusta.

Kun pappi on tullut, niin ristiäiset pääsevät alkamaan. Olohuoneessa on pöytä, jonka päällä on valkoinen liina. Liinan päällä on kauniita vaaleanpunaisia kukkia, kastemalja, pieni pyyhe ja kynttilä, jonka pappi sytyttää ennen kuin hän aloittaa seremonian. Pappi pyytää Milján vanhempia pöydän viereen. Sen jälkeen hän pyytää myös tulevia kummeja pöydän viereen. Milján pieni sisko saa neljä kummia. Kummisediksi ovat lupautuneet Erkki-eno ja isän kaveri Matti. Kummitädeiksi alkavat Emiljá-täti ja Suonjâr-täti. Suonjâr-täti saa kunniatehtävän eli hän pääsee pitämään toukkaa sylissään ristiäisten ajan. Toukaksi on pitkä valkoinen leninki päällä ja siinä on vaaleanpunaisia naruja.

Pappi aloittaa tutulla psalmilla, jonka kaikki laulavat, ja sitten hän lukee raamatun tekstin. Viimein tulee se aika kun hän kysyy Milján vanhemmilta, minkä nimen he ovat valinneet toukalle. Milján isä vastaa ja sanoo, että toukan nimeksi tulee Siljá Suonjâr Amaljá. Suonjâr-tätiä alkaa hymyilyttää, kun kuulee, että toukasta tulee hänen kaimansa. Myös Milján mummo tuntuu olevan iloinen, sillä hänen oma nimensä on Amaljá. Eli toukasta tulee myös mummon kaima. Miljá puolestaan makustelee siskon nimeä suussaan. Siljá on melkein kuin Miljá, mutta siinä on alussa eri kirjain. Kun isä on ilmoittanut pikkusiskon nimen, niin pappi tekee ilmaan ristin merkin ja kaikki rukoilevat. Pienen puheen jälkeen on vuorostaan itse kaste. Pappi pyytää Suonjâr-tätiä tuomaan Siljáá lähemmäksi kastemaljaa, minkä jälkeen hän valelee vedellä Silján päätä kolmesti ja pyytää Miljáá pyyhkimään Siljá päätä pienellä pyyhkeellä. Kasteen jälkeen vanhemmat ja kummit siunaavat Silján eli ojentavat käden hänen päänsä päälle. Lopussa kaikki rukoilevat yhdessä ja laulavat vielä viimeisen psalmin. On aika herkutella ja kahvitella.

Nyt toukka on saanut oikean etunimen. Melkein kaikki alkavat tästä lähdin kutsua häntä Siljáksi paitsi vanhemmat käyttävät hänestä vielä joskus vauva-ajan nimeä toukka. Suonjâr-täti puolestaan kutsuu Siljáá Suonjâriksi siksi, koska pitää Silján toisesta nimestä. Mutta mitä Miljá miettii? No hän toivoo salaa, että saisi vielä toisen pikkusiskon, jonka nimeksi voitaisiin antaa Liljá.

Tarina: Heli Aikio, Kuáti-projekti

© Sámediggi – Sämitigge – Sääʹmteʹǧǧ

Eräänä päivänä Kaabin äiti tulee surullisena kotiin. Hän kertoo Kaabille, että Juoksâ-ukin sydän on lakannut lyömästä ja ukki on kuollut. Ukki oli melkein 87 ikäinen, mutta korkeasta iästään huolimatta, hänen kuolemisensa on silti surullista. Äiti suree sitä, ettei hän enää ikinä voi nähdä ukkia ja jutella hänen kanssaan. Kaabikin on vähän surullinen siksi, kun hän tapasi kylästellä ukin luona. Juoksâ-ukilla oli hauskoja tarinoita ja kertomuksia hänen omasta lapsuudestaan. Mutta nyt Kaabi ei enää voi mennä ukin luo kuuntelemaan tarinoita.

Äiti sanoo, että kun ukki on kuollut, niin hänet pitää haudata. Äiti alkaakin heti seuraavana päivänä järjestellä hautajaisia. Hän sopii seurakunnan kanssa hautajaispäivästä. Pappi pääsee tulemaan siunaamaan ukin kahden viikon päästä lauantaina. Äiti ilmoittaa hautajaispäivän sukulaisille ja ystäville sekä panee siitä ilmoituksen myös lehteen. Lehti-ilmoituksesta tutut ihmiset näkevät missä ja milloin hautajaiset ovat ja osaavat tulla sinne. Kun hautajaispäivä on tiedossa, niin äiti käy hautajaistoimistossa valitsemassa ukille hauta-arkun. Äiti valitsee hänelle valkoisen arkun, jossa on kaunis ristikuviointi. Hautajaistoimistossa on mahdollista tilata myös muistokukkia arkun ja haudan päälle. Äiti tilaa punaisia, sinisiä ja keltaisia kukkia. Yhdessä vihreiden lehtien kanssa ne muistuttavat saamen lipun väreistä. Kolmas asia, jonka äidin pitää vielä järjestää, on tilata kakku ja syötävää muistotilaisuuteen, joka pidetään hautajaisten jälkeen seurakuntatalolla.

Viimein on hautajaispäivä. Ilma on kaunis. Kaabin perhe eli hän ja hänen äitinsä siskojensa kanssa tulevat kirkkoon vähän aiemmin kuin hautajaisvieraat. Ruumisautokin tulee samaan aikaan kirkon pihaan ja tuo hauta-arkun, jonka sisällä ukkivainaa on. Ihmiset kättelevät tai halaavat äitiä ja hänen siskojaan – näin he haluavat lohduttaa ja ottaa osaa perheen suruun. Joillain ihmisillä kyyneleet valuvat silmistä ja äiti purskahtaa itkuun. Siskot lohduttavat häntä vaikka hekin surevat ja nyyhkivät. Kaabi haluaa myös lohduttaa äitiä ja nojaa häntä vasten. Kun kaikki vieraat ovat tulleet kirkkoon, niin pappi tulee kirkon eteiseen ja pyytää kantajia menemään ulos hakemaan arkkua. Arkku painaa jonkin verran ja äiti on pyytänyt kuusi sukulaismiestä kantamaan arkkua. Kirkon kanttori alkaa soittaa surullista musiikkia ja hautajaisvieraat nousevat seisomaan. Pappi lähtee kävelemään kirkon käytävää pitkin alttarille. Papin perässä tulevat sukulaismiehet, jotka kantavat arkkua, ja heidän perässään kävelevät Kaabi äitinsä ja tätiensä kanssa. Miehet kantavat arkun alttarin eteen ja laskevat sen maahan. Äiti siskoineen ja Kaabi istuutuvat ensimmäiselle penkkiriville kirkon oikealle puolelle ja sen jälkeen myös hautajaisvieraat istuutuvat. Pappi aloittaa siunaustilaisuuden. Sen aikana hän lukee raamattua ja kertoo lyhyesti, minkälainen Juoksâ-ukki oli eläessään ja mitä hän ehti tehdä elämänsä aikana. Muistopuheen jälkeen pappi pyytää ihmisiä nousemaan seisomaan, ottaa yhdestä astiasta vähän hiekkaa ja tekee sillä ristin arkun päälle. Samalla hän lausuu siunaussanat. Rukouksen ja psalmin jälkeen Kaabin äiti ja hänen äitinsä lähtevät kävelemään arkun luo. Äidillä on hautaustoimistosta ostetut muistokukat kädessä. Täti lukee ukin muistolle muistosäkeen ja äiti laskee kukat arkun päälle. Kaapi on kerännyt ukin pihalta kukkia, jotka hän on äitinsä kanssa sitonut kimpuksi, ja laittaa ne arkun päälle. Perheen jälkeen hautajaisvieraat vievät muistokukkia arkun päälle ja viereen. Myös he lukevat lyhyitä muistosäkeitä, laskevat kukkia ja nyökkäävät Kaabin perheelle – näin he haluavat ottaa osaa perheen suruun. Psalmin jälkeen ihmiset vievät kukat pois ja kanttori alkaa soittaa musiikkia, jonka aikana kantajat menevät arkun luo ja kantavat sen ulos takaisin hautajaisautoon. Kaabi äiteineen, tädit sekä hautajaisvieraat kävelevät myös ulos arkun perässä.

Hautajaisauto odottaa, että Kaabin perhe ja hautajaisvieraat ehtivät autoihinsa ja lähtee sitten hitaasti ajamaan hautuumaalle. Tädit ja Kaabi äiteineen istuvat autossa ja ajavat ruumisauton perässä. Heidän perässään ajavat hautajaisvieraat. Melkein kaikki autot ja ihmiset, jotka tulevat ruumisautoa vastaan, pysähtyvät tien reunaan – se on heidän tapansa kunnioittaa ukkivainaata. Hautuumaalla kantajat kantavat arkun samaan paikkaan, jossa Kaabin mummon hauta on. Siellä on kuoppa, johon kantajat laskevat arkun. Äiti taittaa muistokimpusta yhden kukan ja heittää sen hautaan. Tädit puolestaan heittävät hautaa kourallisen hiekkaa. Näin he haluavat jättää ukille jäähyväiset. Hyvästien jälkeen jotkut miehet alkavat peittää hautaa ja täyttää sitä hiekalla. Sillä välin muut laulavat psalmeja. Kun hauta on valmis, niin ihmiset vievät haudan päälle muistokukkia – myös Kaabi vie oman kukkakimppunsa ja asettaa sen keskelle hautaa. Sen jälkeen täti pyytää ihmisiä tulemaan seurakuntataloon muistotilaisuuteen. Seurakuntatalossa ihmiset syövät, kahvittelevat ja kertovat muistojaan Juoksâ-ukista. Kaabikin kuulee paljon uusia tarinoita Juoksân elämästä. Ne hän tallettaa muistiinsa ja päättää, että aina kun hän ikävöi ukkia, hän yrittää muistaa kaikkia hauskoja asioita, joita hän tapasi ukin kanssa tehdä ja kertoa ukin tarinoita aikuisena myös hänen omille lapsilleen, jotta ne eivät unohtuisi.

Tarina: Heli Aikio, Kuáti-projekti
käännökset: Maiju Saijets (ds.), Hilkka Fofonoff (ns.) & Saammal Morottaja (suom.)

© Sámediggi – Sämitigge – Sääʹmteʹǧǧ

Videolla Merja Pieski kertoo tarinan aarteenvartijasta
Tuottaja: Saamelaiskäräjät, SaKaste-projekti (2013)

© Sámediggi – Sämitigge – Sääʹmteʹǧǧ

Lataa omaan käyttöösi kirjallisuusluetteloita.

Materiaalin on koonnut Irene Piippola, Saamelainen erikoiskirjasto, Rovaniemi

© Lapin kirjasto, Ruäʹvnjargg

© Sámediggi – Sämitigge – Sääʹmteʹǧǧ

Kerttu Vuolabin tarinatuokiot mallina saamenkielisen varhaiskasvatuksen työntekijöille

Tee itsellesi toimintakartta, joka perustuu vuodenaikojen kiertoon. Mitä toimintoja ja tapahtumia kulloinkin on. Sen mukaan tarinoita.

Käytä luonnonmateriaalieja. (Anna-Liisa duodjegirji). Luonnossa on äärettömän paljon raakaaineita: käävät, varvut, kukat, hiekat, levät, lumi, kivet, kepit, oksat…

Lasten mielestä on mukavaa tehdä samalla kun ohjaaja kertoo. Kun tekee on vapaampi. Muuten voi olla oman paikalleen pysähtymisen vanki.

Suurimmillaan ryhmässa on 18 lasta

Samalla kun havainnollistat tarinaa:

paikka pitää olla toimiva
lasten työskentelyyn mitoitetut tilat
mitä pienemmät lapset sitä suuremmat tilat

Valehteleminen, narraaminen ja tarinankertominen ovat sukua: tarinankertoja osaa liioitella arkipäiväisiä asioida. – Herättää lapsella epäilystä ja omaa ajattelua.

Mielenkiinnon herättäminen

Kysele lapsilta esim. oletko käynyt kalassa.
Vedä tapahtuma ja tarinahahmo lapsen omaan elämään.
Liitä johonkin tuttuun asiaan.
Kerro omia toilauksia, lapsuusmuistoja.

Anna lapselle töitä ja tehtäviä palkintona ja kiitoksena ja kasvatusapuneuvoina: ”vuolgit dal mainnasherggiin nagirvarrai.”
-manais sahtta bidjat neaktit, mainnasdettiin bidjat rollaid: don leat geadgi don leat gielke jno.

Töiden/askartelujen kautta lapset oppivat arvostamaan työtä ja jaksavat säilyttää mielenkiinnon yllä.

Ei pidä ajatella, että lapset tarvitsevat vain helppoja asioita. Lapset ymmärtävät itsekin, ei pidä selittää liikaa.

Kannattaa muistaa, että lapsia ei saa pakottaa. Kerronnan voi tehdä eläväksi toiminnan lomassa.

Resurssihenkilöt avuksi

Mennään retkelle.

Tulen tarina, veitsen tarina.

Voitko kertoa kuinka sinä teit veneen/ leikkasit sormen/ vuolit paistotikun, jne.

Älä ota liian paljon lapsia mukaan tarinatuokioon -et kerkeä huomata kaikkia – yksi syli ei 20 lapselle riitä.

Kun kerrot tarinaa ja ohjaat lapsia askarelemaan, käy vieressä ja katso silmiin.

Tärkeää on, että elävä ihminen ottaa lapsen ja kertoo ja laulaa.
Kannattaa rohkaista epävarmoja lapsia kertomalla, että kaikissa lepää ”Epärvarma tyttö tai poika.”

Jos luet tarinaa:
kysele ja juttele tarinasta

Kirjoihin lapsella riittää keskittymiskyky: 1 vuotias = 1 min, 2-vuotias= 2min. jne.

© Kerttu Vuolab, Sámediggi – Sämitigge – Sääʹmteʹǧǧ