Tiesitkö:
Lucia-perinne on kotoisin Sisiliasta, Italiasta
Italian kielellä ´luce´ tarkoittaa valoa ja Lucian päivä onkin valonjuhla eli Lucia tuo valoa pimeyteen

Suomessa Lucian päivää viettävät perinteisesti suomenruotsalaiset. He valitsevat joka syksy Lucia-neidon, joka kiertää kouluissa, vanhainkodeissa ja sairaaloissa tervehtimässä ihmisiä

Pyhä Lucia-laulu on alunperin napolilainen venelaulu, joka kertoo satamasta nimeltä Pyhä Lucia (Saint Lucia)

Pyhä Lucia on sokeiden ja silmäsairaiden suojelija

© Heli Aikio

Puussa oli harakan pesä. Kettu meni pesän alle ja sanoi: ”Minä kaadan tämän puun ja teen siitä veneen.”

Harakka sanoi: ”Älä kaada, minulla on täällä viisi munaa ja ne menevät kaikki rikki, jos puu kaatuu.”

Kettu sanoi: ”Jos annat minulle yhden munistasi, niin jätän kaatamisen sikseen.”

Harakka antoi yhden munistaan.

Kettu meni jälleen toisena päivänä ja sanoi: ”En ole löytänyt yhtään näin hyvää venepuuta.”

Harakka hätääntyi: ”Jos sinä tämän puun kuitenkin jättäisit” Ja antoi taas yhden munistaan.

Harakan hyvä ystävä varis tuli käymään ja kysyi: ”Mihin munasi ovat joutuneet?”

Harakka sanoi: ”Kettu tässä kävi kahtena päivänä ja vei; olisi muuten kaatanut koko puun.”

Varis sanoi: ” Olet sinä aika pöhkö. Millä hän yhtään puuta kaataa, ei hänellä ole puukkoa eikä kirvestä.”

Kolmannen kerran kun kettu tuli, niin rupesi jälleen puhumaan: ”En ole löytänyt vieläkään näin hyvää puuta, kyllä minä tämän nyt kuitenkin kaadan, ellet anna minulle vielä yhtä munistasi.”

Harakka rupesi nauraa räkättämään ja sanoi: ”Millä sinä puun kaadat? Ei sinulla ole puukkoa eikä kirvestäkään.”

Kettu kysyi: ”Kuka sinut on tehnyt noin viisaaksi, varis kai? Kyllä minä vielä hänetkin petän.”

Kettu meni aukealle kedolle ja pisti kielensä ulos suusta. Se makasi sitten kuin kuollut. Varis tulee ja kiertelee kettua. Se menee viimein ketun päälle ja nokkaisee sitä kieleen. Nokkaisi, nokkaisi vielä toisenkin kerran, ja silloin kettu ottikin variksen kiinni ja aikoi syödä sen.

Varis sanoi: ”Mennään tuonne risukkoon, sillä ihmisetkin nauravat kun sinä tässä alat toista elävänä syömään.”

Kettu kantaa roikottaa varista suussaan.

Varis sanoi: ”Hellitä minusta, kyllä minä kävelen vieressä.”

Kettu ei enää muistanutkaan, että varis osasi lentää, kun päästi sen suustaan.

Silloin varis oli jo ilmassa, ja kettu sai huomata ettei kaikki viekkaus ollutkaan hänen omassa päässään.

Kertonut Kristen-Ellen Gaup-Juuso, Miessi, Enontekiö

VARIS JA KETTU

Varis istuu pesäpuussaan juuston pala suussaan. Kettu kävelee variksen pesäpuun ohitse ja sanoo: ”Kyllä sinä olet hyvä laulamaan.” Varis katselee kettua, eikä virka mitään. Taas kettu kehuu varista: ” Näytä, miten hyvin sinä laulatkaan.” Varis tulee iloiseksi ja laulaa: ”Kraak, kraak, kraak ….Viimein kettu saa variksen laulamaan ja niin juuston pala putoaa suoraan ketun suuhun.

Kertonut Kristen-Ellen Gaup-Juuso, Miessi, Enontekiö

© Kristen-Ellen Gaup-Juuso

Tiesitkö:

Karvakenkiä käytetään talvisin. Ne on tehty poron koipinahasta. Miehet ja naiset käyttävät paulakenkiä. Nykyisin on alettu käyttää myös kurekenkiä eli nauhakenkiä sen vuoksi, että ne on helppo pujauttaa jalkaan

Karvakengät voidaan kutoa myös mutsikin (tummanruskea poro) tai minkävärisen poron koivista tahansa

Ennen kuin karvakenkiä voidaan alkaa neuloa, niin poron koivet täytyy ensin nylkeä, koipien päälle asetella lastuja kuivausta varten ja kuivauksen jälkeen näskätä sekä lopuksi parkita.

© Sámediggi – Sämitigge – Sääʹmteʹǧǧ; Skábma, Yle Sápmi Unna Junna

© ak. Anne Seipiharju

Olipa kerran hajamielinen mummo, joka asui yksinään pikku tuvassa ja jolla melko usein jäi melkein kaikki työt kesken. Ei mummo laiska ollut, ei ensinkään, mutta kun hänen mielestään maailmassa oli niin paljon kaikkia mielenkiintoisia asioita, että hän aina hyppäsi hommasta toiseen ja lopussa unohti, mitä oli alunperin touhuamassa. Joskus kyllä saattoi käydä niinkin, että hänelle tapahtui kummallisia asioita muuten vain. Eräänä aamuna mummo heräsi siihen, että auringonsäde lämmitti hänen nenänpäätänsä – voi kun olikin kaunis aamu. Mummo kiherteli itsekseen ja oli niin innoissaan, että sängystä hypätessään unohti silmälasinsa yöpöydälle. Hän ei tietysti huomannut sitä vaan ajatteli, ettei hän näe siksi, koska aurinko paistaa silmiin.

Kyllä mummo luonnollisesti omassa kodissaan osasi kulkea silmälaseitta ja niin hän oli pian keittiössä keittämässä aamupuuroa. Onnellisena hän liuddasi ja laittoi vesikattilan hellalle. Kun vesi oli kiehunut niin hän lisäsi kattilaan muka kaurahiutaleita, mutta kun ei nähnyt niin hyvin, niin sekoittikin veteen vahingossa korppujauhoja. Tietystikään mummo ei huomannut sitä vaan sammutti hellan, jätti puuron hautumaan ja lähti hampaita pesemään. No ei sekään mennyt aivan niin kuin pitäisi, koska hänellä ei ollut laseja päässä. Mummo nimittäin laittoi hammasharjalle kasvovoidetta ja ihmetteli, miten hammastahnassa on niin kummallinen maku eikä se tuntunut lähtevän pois suusta, vaikka miten huuhteli. Mutta eipä siinä mitään, mummo haaveili jo aivan muista asioista. Hän huomasi, että haluaa syödä aamupuuron kanssa punaviinimarjoja, koska hänellä oli pihassa punaviinimarjapensas. Niinpä mummo pukeutui, mutta haaveili marjoista niin kovasti että laittoi mekon väärinpäin ja kengät vääriin jalkoihin. Sitten hän ihmetteli, miksi hän ei osaa kävellä suoraan.

No kyllä hän kuitenkin pääsi pensaan luo, mutta kun ei vieläkään nähnyt paljon mitään niin se olikin vadelmapensas, jonka piikit pistivät häntä. Yksi tikku jäi mummon sormeen ja hän aikoi lähteä sisälle ottamaan sen pois, mutta kääntyessään huomasi, että joku seisoi pensaan vieressä. Mummo tietysti halusi tietää kuka seisoja on ja kysyi nimeä, mutta toinen ei vastannut vaikka mummo miten yritti häntä jututtaa. Se ei kyllä ollut ihmekään, sillä hahmo ei ollut ihminen ollenkaan vaan linnunpelätin, jonka mummo itse oli siihen laittanut, jotta linnut eivät söisi hänen marjojaan. Mummo kyllästyi hiljaiseen juttelukaveriinsa ja lähti sisälle, vaikka ei enää muistanut, miksi. Sisällä mummo huomasi, että tosiaan – hänen täytyi ottaa tikku pois sormesta ja meni makuuhuoneeseen etsimään pinsettejä. Siellähän ne olivat yöpöydällä niin kuin silmälasitkin, jotka hän viimein laittoi päähänsä. Lasista ulos vilkaistessaan mummo vasta tajusi, minkä pensaan luona hän oli äsken käynyt ja kenen kanssa hän oli yrittänyt jutella. Keittiöön mennessään mummo hymyili peilille ja huomasi voiteen hampaissa. Hän kävi pesemässä sen pois ja meni syömään aamupuuroa, mutta ei sitä tietysti saattanut syödä, kun se oli korppujauhoista tehty. Niinpä mummo päätti, että hän menee ulos nauttimaan auringonpaisteesta ja syö aamupalaksi vain vatukoita ja viinimarjoja.

kirj. Heli Aikio

© Sámediggi – Sämitigge – Sääʹmteʹǧǧ

Videolla Merja Pieski kertoo tarinan aarteenvartijasta
Tuottaja: Saamelaiskäräjät, SaKaste-projekti (2013)

© Sámediggi – Sämitigge – Sääʹmteʹǧǧ

Lataa omaan käyttöösi kirjallisuusluetteloita.

Materiaalin on koonnut Irene Piippola, Saamelainen erikoiskirjasto, Rovaniemi

© Lapin kirjasto, Ruäʹvnjargg

© Sámediggi – Sämitigge – Sääʹmteʹǧǧ

Kerttu Vuolabin tarinatuokiot mallina saamenkielisen varhaiskasvatuksen työntekijöille

Tee itsellesi toimintakartta, joka perustuu vuodenaikojen kiertoon. Mitä toimintoja ja tapahtumia kulloinkin on. Sen mukaan tarinoita.

Käytä luonnonmateriaalieja. (Anna-Liisa duodjegirji). Luonnossa on äärettömän paljon raakaaineita: käävät, varvut, kukat, hiekat, levät, lumi, kivet, kepit, oksat…

Lasten mielestä on mukavaa tehdä samalla kun ohjaaja kertoo. Kun tekee on vapaampi. Muuten voi olla oman paikalleen pysähtymisen vanki.

Suurimmillaan ryhmässa on 18 lasta

Samalla kun havainnollistat tarinaa:

paikka pitää olla toimiva
lasten työskentelyyn mitoitetut tilat
mitä pienemmät lapset sitä suuremmat tilat

Valehteleminen, narraaminen ja tarinankertominen ovat sukua: tarinankertoja osaa liioitella arkipäiväisiä asioida. – Herättää lapsella epäilystä ja omaa ajattelua.

Mielenkiinnon herättäminen

Kysele lapsilta esim. oletko käynyt kalassa.
Vedä tapahtuma ja tarinahahmo lapsen omaan elämään.
Liitä johonkin tuttuun asiaan.
Kerro omia toilauksia, lapsuusmuistoja.

Anna lapselle töitä ja tehtäviä palkintona ja kiitoksena ja kasvatusapuneuvoina: ”vuolgit dal mainnasherggiin nagirvarrai.”
-manais sahtta bidjat neaktit, mainnasdettiin bidjat rollaid: don leat geadgi don leat gielke jno.

Töiden/askartelujen kautta lapset oppivat arvostamaan työtä ja jaksavat säilyttää mielenkiinnon yllä.

Ei pidä ajatella, että lapset tarvitsevat vain helppoja asioita. Lapset ymmärtävät itsekin, ei pidä selittää liikaa.

Kannattaa muistaa, että lapsia ei saa pakottaa. Kerronnan voi tehdä eläväksi toiminnan lomassa.

Resurssihenkilöt avuksi

Mennään retkelle.

Tulen tarina, veitsen tarina.

Voitko kertoa kuinka sinä teit veneen/ leikkasit sormen/ vuolit paistotikun, jne.

Älä ota liian paljon lapsia mukaan tarinatuokioon -et kerkeä huomata kaikkia – yksi syli ei 20 lapselle riitä.

Kun kerrot tarinaa ja ohjaat lapsia askarelemaan, käy vieressä ja katso silmiin.

Tärkeää on, että elävä ihminen ottaa lapsen ja kertoo ja laulaa.
Kannattaa rohkaista epävarmoja lapsia kertomalla, että kaikissa lepää ”Epärvarma tyttö tai poika.”

Jos luet tarinaa:
kysele ja juttele tarinasta

Kirjoihin lapsella riittää keskittymiskyky: 1 vuotias = 1 min, 2-vuotias= 2min. jne.

© Kerttu Vuolab, Sámediggi – Sämitigge – Sääʹmteʹǧǧ